Kaksonen
Kaksosessa, toteutuu parhaiten pyyntö ”olkaa lastenne kaltaisia”! Eli säilyttäkää lastennekaltainen
viattomuus ja luovuus muutoin elämä teissä pysähtyy. Lapsi on parhammillaan leikkivä - luova yksilö.
Jos kykymme ihmetellä ja kujeilla katoaa, emme todellisuudella elä emmekä luo mitään uutta.
Sadun Peter Pan ei osannut päättää olisiko aikuisten vai lasten maailmassa, niinpä hän oleili
kummassakin maailmassa vuoronperään. Kaksoselle mikään ei ilmene vain yhdellä tavalla, vaan
löytyy ainakin kaksi vaihto-ehtoa. Vaihdetaan mielipiteitä tai voimme ainakin keskustella niistä ja
keksitään uusia niksejä. Iloa, eloisuutta ja mentaalista vireyttä riittää vanhuuden päiville asti.
Kaksosen paradoksi; Kaksonen tietää intuitiivisesti että tieto ja juorut ovat vain kertakäyttö kamaa.
Ettei hän tee hankkimallaan tiedolla tai kuulemillaan juoruilla loppupelissä yhtään mitään. Aina
tulee uusia juttuja jotka kumoavat edelliset tiedot ja käsitykset.
- Näinhän historiassa ja
tieteessäkin jatkuvasti tapahtuu. Syntyy uutta ..kaikki virtaa..!
Oivallettuaan tämän Kaksonen hetken päästä luonteensa mukaisesti törmää uusiin mielenkiintoisiin
asioihin ja syventyy niihin vähintäänkin minuutiksi pariksi - kuinkasmuutenkaan. Unohtaen sen,
minkä juuri oivalsi.
Lopulta utelias (hyvässä merkityksessä) ja valpas Kaksonen väsyy ilmiöiden vaihtuvuuteen. Hän
muuttuu levottomaksi, ärsyyntyneeksi ja keskittymiskyky heikkenee. Hän ei kerta kaikkiaan
kykene sisäistämään kaikkea informaatiota. - Ja näin onkin parempi! Kakosen tulisikin oivaltaa
että asiat vain virtaa häneen, hänestä poispäin ja hänen ohitseen. Hänen tulee oppia taidokkaaksi ravistelemaan
tieto itsestään irti.
Mielenlaatu: on avoin ja kokeileva. Ainakin mielessään hän on kaikessa mukana. Tieto
ja teoriat ovat tehty kokeiltaviksi ja vaihdettavaksi. ”En haluaisi sitoutua yhteen näkökulmaan”.
Kakonen ei arvota asioita hyvä, parempi ja huono ketekoriaan. Asiat ja ilmiöt ovat hänelle
sinänsä "yhdenvertaisia juttuja vaan.."
Puolison: tulisi jaksaa ymmärtää Kaksosen mitä-miksi-missä-vaihettaa. Hän on piristävä
kumppani joka jaksaa aina yllättää ja hassuttella. Aikuismisen vakavaa vastuunottajaa hänestä
tuskin tulee koskaan, ettei astrologisen kartan muilla alueilla ole niitä tukevia teemoja.
Onnistunut egosta irrottautuminen olisi; ”en jaksa enää väitellä ja pelata vastakkaisuuksilla,
enkä viitsi olla mitään mieltä. Minulla ei ole enää mielipidettä, sillä loppujenlopuksi kaikki
on yhtä. Voin yhtä hyvin keskittyä tähän - nykyketkeen syvemmin.” On Kaksosen suuri oivallus!
|